Etätyöntekijän kotoisa työpiste kaipaa valoa ja muunneltavuutta

Työn tekemisessä kotona ja toimistolla pätevät samat säännöt: usein työtila kotona on kuitenkin rajallisempi ja panostukset työpisteeseen on tehtävä itse.

”Ergonomia ja valaistus vaikuttavat ihmisen hyvinvointiin, joten niihin tulisi ensisijaisesti kiinnittää huomiota. Visuaalisuus tulee sitten kirsikkana kakun päällä”, sisustusarkkitehti ja yrittäjä Hanna Puolakka Muodoste Design Studiosta muistuttaa.

Jos sisustusarkkitehti voisi panostaa vain yhteen asiaan etätyökonttorissaan, panostaisi hän työtuoliin. Hyvässä työtuolissa korkeus, selkänoja ja mahdolliset käsinojat ovat säädettäviä. Hyvin asetettu tuoli estää ryhdin lyyhistymisen etukenoon tietokoneen ääressä −erityisesti pienten näyttöjen äärellä näin usein tapahtuu.


Kaikkien muuttajien tukena on Suomen paras muutto-opas eli Muuttajan muistilista. Ladattava ja tulostettava lista kattaa kaiken muuttamiseen liittyvän muistettavan, aina tavaran pakkauksesta uuden asunnon huonekalujen kokoamiseen.


Yleisesti ottaen kotitoimisto kannattaa suunnitella monikäyttöiseksi tilaksi. Kotitoimisto voi toimia hyvin myös vierashuoneena tai kodin treenitilana.

”Käytännössä kotitoimisto on suomalaisilla usein juuri vierashuoneessa tai lapsen työpöydän ääressä koulupäivän aikana. Monikerroksisissa kodeissa myös rappujen alla on usein tyhjää hyödyntämätöntä tilaa, johon työpiste sijoitetaan”, Hanna Puolakka tietää.

Hyvä työtila on tasaisesti valaistu, eikä häikäise.

työtila rappusten alla

”Hyvä valaistus on tärkeää silmien terveydelle ja keskittymiskyvylle. Luonnonvalo on aina parasta, mutta koska sitä jo vuodenaikojen puitteissa ei ole meillä tasaisesti saatavilla, on hyvä valinta säädettävät yleisvalot. Pelkkä yleisvalo on harvoin riittävä, joten sen lisäksi kannattaa hyödyntää suunnattavia kohdevaloja”, Hanna Puolakka selventää.

Värit tuovat energiaa työpäivään

Työpisteen suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon se, millainen työntekijä itse on ja millaista työtä tekee. Tarvitaanko energiaa vai kaivataanko rauhallista työympäristöä? Työpisteen ilmaa puhdistavat viherkasvit tekevät hyvää myös mielelle. Tunnetiloihin voi vaikuttaa väreillä -työhuoneen maalaamisella voi olla suuri merkitys työpisteellä viihtymiselle.

värikäs kotitoimisto

”Minun kotisi työpiste saisi olla värikäs! Tällä hetkellä maalaisin seinät lämpimillä ja paahteisilla sävyillä yhdistettynä kirkkaisiin värikkäisiin yksityiskohtiin, kuten kirkkaaseen punaiseen ja miksei vähän laventeliakin. Sijoittaisin työpisteen kiintokaapin sisään, jonka voisin sulkea papereineen ja tarvikkeineen työpäivän päättyessä piiloon silmiltä ja mieleltä”, sisustusarkkitehti Hanna Puolakka mallailee omaa unelmien kotityöpistettään. Muutenkin hän suosittelee huolehtimaan pöydillä lojuville työvälineille sopivat säilytysratkaisut, jotta työtarpeiston saa myös pois esiltä.


Kaipaatko apua muuttoon? Jätä tarjouspyyntö ja saat tarjouksia sekä näet muuttofirmojen saamat arvostelut.


Suomalaiset tyypilliset pohtivat kotitoimistoa remontin tai uudisrakentamisen yhteydessä -ainoastaan kotitoimistoa varten sisustussuunnittelijaa harvoin palkataan, vaikka etätöitä tehdään suomalaisissakin kodeissa päivittäin monta tuntia.

Etätyö on tullut jäädäkseen, mutta harva on valmis panostamaan vaikka 1500 euroa työpöytään, ellei se tarjoa muutakin toiminnallisuutta ja sulaudu saumattomasti osaksi muuta sisustusta.

Lue lisää muuntohuonekaluista sisarpalvelustamme Urakkamaailmasta: Muuntohuonekalut apuna pienen kodin sisustuksessa – tutustu näihin kekseliäisiin ratkaisuihin!

Muuttomaailma.fi – Kilpailuta itsellesi mukavampi muutto

Kerro kaverillekin

Poimintoja muutto-oppaista ja vinkeistä