Muutto lapsen kanssa: Näin autat lasta sopeutumaan uuteen kotiin ja ympäristöön

Muutto lapsen kanssa

Muuttamisen vaivattomuus on hyödyksi koko perheelle. Muuttomaailma kertoo parhaat vinkit lapsiperheen mieluisaan muuttoon.

Kodin vaihtuminen uusien seinien sisäpuolelle on aina suuri muutos lapsen elämässä. Samalla kun oman huoneen seinät ovat erinäköiset, muuttuu myös piha- ja leikkiympäristö, mahdollisesti kaverit, päiväkodin tai koulun henkilökuntakin. Joka paikkaan on kotoa erinäköinen ja eripituinen matka kuin ennen.

Muutosta ja uuteen kotiin sopeutumisesta tehdään lapselle mahdollisimman hauska ja vaivaton

Lapsen iästä riippumatta, aikuisen tehtävänä on huolehtia siitä, että muutto sujuu jouhevasti ja aikataulutetusti: Sitä varten voit esimerkiksi kilpailuttaa muuton ja siihen liittyvät palvelut. Kun ammattilaiset auttavat muutossa, jää sinulle aikaa esimerkiksi tutustua uuden kotisi ympäristöön lapsesi kanssa ja tehdä jotain, joka auttaa häntä sopeutumaan muutokseen. Lisäksi ammattilaisten apu tekee muutosta yleensä tehokkaamman ja nopeamman kuin omin voimin toteutettu muutto.

Tavaroiden kantamisesta vapautuvalla ajalla voit viedä lapsesi tutustumaan uuden asuinalueen luontoon, kauppaan tai vaikka lähimpään leikkipuistoon.

Pienillä lapsilla saattaa olla hassujakin kuvitelmia muutosta. Lapsi saattaa esimerkiksi luulla, että kaikki omat tavarat jäävät vanhaan kotiin muuton yhteydessä. Siksi onkin hyvä selvittää ennen muuttoa kaikki käytännön asiat ensin perheen vanhempien kesken ja olla sen jälkeen valmis vastaamaan lapsen kaikkiin kysymyksiin muutosta, ikätaso huomioiden.

Jos kanssasi muuttaa teini-ikäinen lapsi, hän ymmärtää käytännön asiat jo hyvin. On kuitenkin muistettava, että teinikin tarvitsee tukea ympäristön mullistukseen. Isompi lapsi voi jännittää esimerkiksi uuteen kouluun sopeutumista tai bussireitin muuttumista.

Oli lapsen ikä mikä tahansa, on hyvä, jos pääset tutustumaan heidän kanssaan uuteen ympäristöön jo ennen muuttoa. Itse muutto uuteen kotiin on jo jännittävä ja suuri tapahtuma, lähiympäristöön ja palveluihin (päiväkodit ja koulut) pystyy usein tutustumaan jo ennen varsinaista muuttoa.

Miten lapselle kerrotaan muutosta?

Lapselle voidaan puhua muutosta heti, kun siitä on päätetty. Jos muuttoon on kovin pitkä aika, eikä käytännön asioita tarvitse vielä miettiä tai toteuttaa, voi muutosta kertomista lykätäkin lähemmäs toteutumisajankohtaa.

Muuton syystä on hyvä kertoa ikätasoisesti: ”Muutamme uuteen kotiin, koska äidin työpaikka vaihtuu” tai ”Muutamme uuteen kotiin, koska tarvitsemme enemmän tilaa asua”.

Lapselle on tärkeää kertoa mitkä arjen asiat muuttuvat muuton yhteydessä. Yhtä tärkeää on kertoa myös, mitkä asiat pysyvät ennallaan.  

Luethan hyvät ohjeet lapsen kanssa muuttamiseen myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuilta.

Lapsiperheen muuton tärkeimmät:

  1. Kerro muutosta lapselle, kun päätös muutosta ja uudesta kodista on tehty. Kaikessa kommunikoinnissa on otettava huomioon lapsen ikä.
  2. Vastaa kaikkiin lapsen mieltä askarruttaviin kysymyksiin muutosta. Ole tukena, jos lapsi kokee surua ja menetystä muutosta.
  3. Kerro muutosta ja uudesta asuinympäristöstä positiivisesti: Mitkä hyvät asiat pysyvät ennallaan, mitkä asiat ovat paremmin uudessa kodissa ja mitä kaikkea mukavaa tekemistä uudesta lähiympäristöstä löytyy.
  4. Tee muutosta mahdollisimman helppo ja hauska: Katso kaikki muuttopalvelumme ja keskity lapsen kanssa muuhun, kuin laatikoiden kantamiseen.
  5. Anna perheellesi aikaa sopeutua uuteen ympäristöön.

Kun lapsiperhe muuttaa, on hälinää ja vilinää usein omasta takaa. Silloin avuksi kannattaa ottaa jokaiselle muuttajalle soveltuva muuttajan muistilista.

Lista auttaa perheen aikuisia hoitamaan kaikki muuttamiseen liittyvät käytännön asiat ja sopimukset kuntoon ennen muuttoa, sen aikana ja sen jälkeen.

Kerro kaverillekin

Poimintoja muutto-oppaista ja vinkeistä