Tuusula kiehtoo muuttajia – Kunnan sijainti ja kulttuuri ovat ainutlaatuisia

Tuusulan kunta vetää uusia asukkaita puoleensa: sopivan lyhyt etäisyys pääkaupunkiseudulle ja alueen kehittyvät palvelut eivät ole jääneet huomaamatta.

Historiallisesti Tuusula oli suosittu jo reilut sata vuotta sitten, kun maamme taiteilijat lumoutuivat Tuusulanjärven maisemista ja merkittävät kulttuurihenkilöt joko muuttivat Tuusulaan tai viettivät siellä aikaansa vieraina. Juhani Ahon, Jean Sibeliuksen, Pekka Halosen ja J.H. Erkon koteihin pääset nykyäänkin kurkistamaan, ja poimimaan uuteen kotiisi sisustusvinkkejä, sillä ne toimivat museoina. Tiesitkö, että Jean Sibeliuksen kodissa Ainolassa on vihreä takka, sillä Jean Sibelius näki äänet väreinä ja hänelle f-duuri soi vihreänä? Talon keskelle hän halusi tuoda iloa ja onnea vihreän tulisijan myötä.


Lue myös: Muutto yksin uuteen kaupunkiin


Tänä päivänä Ainola sijaitsee Järvenpään puolella, sillä Järvenpää erotettiin Tuusulasta vuonna 1951. Myös Kerava on aikoinaan kuulunut Tuusulaan.

Nykyaikaisen Tuusulan naapurikuntia ovat Hyvinkää, Mäntsälä, Kerava, Sipoo, Järvenpää, Vantaa ja Nurmijärvi.

Muutto Tuusulaan

Tuusula on Suomen kolmanneksi suurin kunta reilun 40 000 asukkaansa myötä. Puolet tuusulalaisista asuu kuntakeskuksessa Hyrylässä. Muita kuntakeskuksia Tuusulassa ovat Lahela, Jokela ja Kellokoski. Pääset liikkumaan kätevästi pääkaupunkiseudulle Tuusulanväylää tai junaa käyttäen, riippuen uuden kotisi tarkasta sijainnista.

Monelle muutto Tuusulaan on tarkoittanut rakennusprojektia, ja tontteja onkin ollut saatavilla hyvin. Kaikki perinteiset asumismuodot Tuusulasta kuitenkin löytyvät asumisoikeusasumisesta vuokrataloihin, rivitaloista kerrostaloihin. Tuusulan kunta on perustettu vuonna 1643.

Puuroa, puutarhajuhlia ja pajutalli

Tuusulan pitäjäruokina lumoavat läskisoosi ja kaurapuuro. Hienompaan ruokapöytään pääset kuitenkin esimerkiksi Tuusulan Krapihovissa, jossa lähiruokaa tarjoillaan pöytiin upeassa miljöössä. Krapilla myös juhlitaan, sillä Krapin pajan alue on Tuusulan todellinen menomesta etenkin puutarhajuhliensa aikaan, jolloin maan ykkösnimet nousevat lavalle.


Muuttostressiä? Paras muuttoapu löytyy Muuttomaailman kilpailutuspalvelusta.


Pienempään kahvipullan tarpeeseen ja söpöön sisustusnälkään kannattaa poiketa kahville Koiramäen Pajutallille, jossa myös perheen pienimmille riittää puuhaa satumaisessa peikkometsässä, sekä saapuvia ja lähteviä lentokoneita ihmetellessä.

Tuusulassa näkee suomalainen sielunmaiseman

Tuusulanjärvi on vain yksi Tuusulan kuudesta järvestä: rantoja ja aktiviteetteja löytyy paljon. Aivan parhaimmillaan voit vain istua Pekka Halosen saunalla ja upota maiseman myötä ajatuksiisi. Korkeammalta maisemia voi ihailla kapuamalla Sarvikallion ulkoilualueella yli 25 metrin korkeuteen Tuusulanjärven yläpuolelle.

Tuusula

Talvisin vesistöissä avantouidaan ja luonnonjäillä luistellaan. Muista ottaa jäänaskalit mukaan, jos lähdet jäälle ulkoilemaan!

Tuusulanjärven rannasta löytyy myös oiva treffikohde, joka myös pussauskoppina tunnetaan. Fjällbon paviljonki on pyramidin muotoinen laiturirakennelma, joka antaa suojaa uimareille ja talvisin luistelijoille. Kutsumanimensä mukaan pussauskoppi sopii varmasti myös ujoille pusuttelijoille suojaisalla eväsretkellä lämpimässä kesäillassa.

Muutto Tuusulaan edessä? Nappaa Muuttomaailman parhaat muuttovinkit talteen.

Muuttomaailman avulla kilpailutat itsellesi edullisimman ja mukavimman muuton – myös Tuusulaan. Muuttofirmojen joukossa on lukuisia paikallisia muuttofirmoja, jotka ovat auttaneet vuosien ajan Tuusulan sisäisissä, sekä muualta Suomesta muuttavien muutoissa.

Ennen muuton kilpailuttamista tarvitset (summittaiset) tiedot seuraavista:

  • Muuton aikataulu: milloin muuton pitäisi tapahtua
  • Entisen ja uuden kodin koko: neliömäärät
  • Muutetaanko kaikki asunnon tavarat, vai esimerkiksi vain osa tavaroista
  • Kuinka monta asukasta muuttaa

Tarjouspyynnön jätön jälkeen saat parhaimmat tarjoukset sähköpostiisi. Pääset ilmaiseen muuton kilpailutuspalveluun tästä.

Muuttomaailma.fi – Kilpailuta itsellesi mukavampi muutto

Kerro kaverillekin

Poimintoja muutto-oppaista ja vinkeistä